info hevoset toiminta kontakti & © etusivu

Tervetuloa!
Westran sai alkunsa kauniina kesäkuun päivänä (joka olisi pitänyt viettää jossain aivan muualla kuin koneen ääressä) vuonna 2010. Kyseessä on siis aivan uusi talli. Aikaisemmin Westran on tunnettu mm. nimellä Rangre, joka pyöri virtuaalimaailmassa vuoden 2009. Westran on täysin virtuaalinen talli, eli kaikki tapahtuu vain mielikuvituksen voimalla internetissä. Kuvien hevoset eivät liity mitenkään tämän tallin mielukuvitusolentoihin. :)

Tarkoitus ei ole jalostaa vain jotain tiettyä rotua maailman tappiin asti, vaan tallissa tulee asustamaan monen eri rodun edustajia. Enimmäkseen keskityn luultavasti puoliverisiin ja muihin hevosrotuihin, mutta aika näyttää, syntyykö talliin joskus jonkin sortin ponikantakin.

Toiminnassa keskitymme kisaamiseen ja kisojen järjestämiseen, mutta rennolla kädellä. En aio kasata itselleni paineita virtuaalihommien takia, mutta toki yritän parhaani mukaan vaalia hevosistani laatuyksilöitä. Myös nyt VRL:n tauon aikana toiminta on suhteellisen aktiivista villeihin painottuen. Jalostusta tapahtuu jonkin verran. Pyrin luomaan mahdollisesti uusia sukuja ja uudistamaan kantoja, jottei sisäsiittoisuutta tarvitsisi syntyä. Hevosteni varsat tunnistaa liitteestä RAN joka tulee nimen loppuun.

Talliin mahtuu myös yksityisiä, paikkoja voi kysellä mailitse asiallisesti otsikoituna.

-Eve, VRL-03883

Hox! Sivut toimivat parhaiten MF:llä, IE:llä taas leiska heittää miten sattuu. Toimii myös Operalla (muita en ole testannut)


ulkoasu © riivale / Riitasointu - ulkoasun kuvat © flickr.com / Colin Purrington