Hoitaessa Ande on utelias, mutta arka. Jos sen luokse menee yhtäkkiä meteliä pitäen, se on varma että tämä massiivinen ori on pelokas sen jälkeen. Rauhallisen ihmisen seurassa on hellyydenkipeä ja rakastaa harjausta. Kaviot nousevat käskystä lähes itsekseen. Andea ei auta torua huutamalla, huitomalla tai lyömällä. Loukkaantuu siitä pahoin ja saattaa olla allapäin ja pelokas useana seuraavanakin hoitokertana. Ande kammoaa vesiletkua ja pesemistä. Sitä ei saa pesukarsinaan millään, ei vaikka olisi kuinka kuuma tahansa ja Ande hikinen. Pesu onnistuu parhaiten rauhassa sen omassa karsinassaan ämpärin ja sienen avulla. Ei tällöinkään kestä, jos yhtäkkiä lätkäisee märän sienen selkään, mutta pikku hiljaa antaa pestä itsensä. Yleensä kannattaa laittaa löysällä narulla kiinni kun pesee, ettei vahingossakaan ajata tätä herkkää oria vain ympäri karsinaa.
Varusteltaessa pullistelee melko pahasti satulavyötä kiristäessä, mutta muuten satulan kanssa ei ole ongelmia. Suitsiessa saattaa pää Andella nousta korkeuksiin, mutta kärsivällisyys on tämän herran kanssa valttia. Aikansa pelleiltyään pää laskeutuu ja suitset saa päähän helposti.
Ande on peruskiltti ratsastaessa. Odottaa paikoillaan ratsaille noustaessa ja lähtee kävelemään vasta käskystä. Ei kestä huitovia ja nykiviä käsiä; Anden kanssa käden täytyy pysyä koko ajan rauhassa omalla paikallaan, ettei se hermostu ja lopeta keskittymistä olennaiseen. On herkkä pohkeelle, ja turha painaminen ja tumputtaminen hermostuttaa Andea. Pelkää raippaa, mutta eipä sitä Anden kanssa tarvittaisikaan.
Esteet ei innosta Andea kovinkaan, ei kuumu mutta ei ole myöskään sitten kovin näppärä esteradoilla. Hyppää kuitenkin 80cm ratoja, ja yksittäisenä on hypännyt 100cm pystyn. Erikoisesteitä kyttäilee, ja kieltää niille melko helposti.
Kouluratsastus ja koulukuviot ovat Anden mieleen. Tykkää näyttää että osaa, ja on erittäin mielyttämisenhaluinen. Rauhallisella ja osaavalla ratsastajalla väläyttelee upeita piruetteja sekä passagea. Osaamattomammallakin ratsatajalla menee kyllä nätisti ja oikein päin, eikä vaadi tällöin ratsastajalta niin paljoa. Osaavalla vaatii kyllä tarkat avut, vaikka yrittääkin aina parhaansa ja haluaa olla ratsastajalleen mieliksi.
Ande käyttäytyy kisoissa kohtuullisen hyvin. Aristelee meteliä ja liikaa vilinää ympärillään. Tarvittaessa karsinapaikka vuokrataan esimerkiksi tallin päästä, jossa olisi rauhallisempaa, jotta Ande olisi rauhallinen suorituksensa aikana. Radalla keskittyy kyllä olennaiseen, ja tekee kyllä kaiken mitä pyydetään. Haluaa olla ihailun keskipisteenä, vaikka turhaa mekastusta ei kestäkään. On saanut palautetta erityisesti upeasta eteenpäin pyrkivästä, mutta rauhallisesta laukasta.
Estekisoissa Anden kanssa käydään harvemmin, mutta joskus ihan mielenvirkistykseksi. Aristelee huomattavasti enemmän, mutta radalla yrittää parhaansa vaikka kyttäileekin erilaisia esteitä melko paljon. Andea täytyy tukea ja rohkaista radalla, että esteet ylittyy puhtaasti. Varoo kyllä jalkojaan, kunhan se ensin päättää hypätä esteen. Nyt kokeilemme myös kenttää aluksi Anden tasoa vähän pienemmällä tasolla, saa nähdä alammeko kiertämään myös kenttäkisoja aina silloin tällöin!
Ikääntyminen:
1 vuotta - 04.11.2008
2 vuotta - 03.02.2009
3 vuotta - 05.05.2009
4 vuotta - 05.08.2009
5 vuotta - 04.11.2009
6 vuotta - 03.02.2010
7 vuotta - 05.05.2010
8 vuotta - 05.08.2010
9 vuotta - 04.11.2010
10 vuotta - 03.02.2011
11 vuotta - 05.05.2011
12 vuotta - 05.08.2011
13 vuotta - 04.11.2011
Anden suku on nyt vähän kadoksissa, ja VRL:n tauon takia en pysty niitä sieltä hakemaan. Kokonainen selvitys tulee kunhan VRL taas on toiminnassa.
Anden isä BTR Andente on upea 165cm säkäinen ori. Dentenäkin tunnettu kouluratojen taituri on luonteeltaan oikein lempeä ja herkkä, jokaisen hoidettavissa oleva tapaus. Ratsastaessa näytti parhaat puolensa kouluradoilla, tehden upeita lisäyksiä ja väistöjä. Dente on saanut neljä varsaa elämänsä aikana, kaksi oria ja kaksi tammaa. Jokainen Anden sisarus on kisannut lähinnä kouluratsastuksessa. Dente on saavuttanut yleislaatuarvostelun toisen palkinnon sekä KRJ laatuarvostelun ensimmäisen palkinnon.
Denten isä Treble Dartakan oli komea suurikokoinen ori. Tutummin Dartakan kilpaili kouluradoilla vaativissa luokissa. Oli lempeä luonteeltaan ja todella yhteistyöhaluinen. Dartakan sai 9 jälkeläistä elämänsä aikana, ja se esikantakirjattiin 2007-vuoden alussa.
Dartakanin isä Darius KW oli musta, suuri orhi. Darius kilpaili koulussa GP-luokissa. Oli tarkka siitä kuka oli hoitamassa tai yrittämässä kiivetä selkään. Ei kuitenkaan ollut pahaluonteinen tai ilkeä, ei vain pitänyt uusista tuttavuuksista. Darius jätti jälkeensä 8 jälkeläistä, niin tammoja kuin orejakin, jotka ovat jatkaneet Dariuksen kavionjäljillä kouluradoilla.
Dartakanin emä Treble Vilma oli näppärä ja yhteystyöhaluinen, 168 senttimetrinen tamma. Kisasi menestyksekkäästi vain kouluratsastuksessa. Vilmaa kehuttiin useaan otteeseen hienoista laukanvaihdoista sekä upeasta muodostaan. Vilma sai yhteensä 5 varsaa, 3 tammaa ja 2 oria, joille Vilma periytti rehellisyyttään ja yhteistyöhaluisuuttaan.
Jalostusinfoa ja jälkeläiset
Ande on käytössä jalostukseen. Yhteyden otot sähköpostiin
Ande astuu vain pitkäsukuisia koulu- tai yleispainotteisia puoliveri- tai lämminveritammoja.
27/07/2009 kutsuKRJ Vaativa A 3/13
31/07/2009 kutsuKRJ Vaativa A 5/25
09/08/2009 kutsuKRJ Vaativa A 3/100
04/09/2009 kutsuKRJ Helppo A 2/50
06/09/2009 kutsuKRJHelppo C 5/50
06/09/2009 kutsuKRJ Helppo C 4/56
11/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 4/30
11/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 3/30
12/09/2009 kutsuKRJ Helppo C 4/56
12/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 5/30
13/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 5/30
14/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 5/30
14/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 2/30
16/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 4/30
16/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 5/30
19/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 2/30
19/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 2/30
19/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 5/30
20/09/2009 kutsuKRJ Grand Prix Special 2/30
20/09/2009 kutsuKRJ Kür Grand Prix 3/30
30/09/2009 kutsuKRJ Helppo C 2/7
30/09/2009 kutsuKRJ Helppo B 1/7
30/09/2009 kutsuKRJ Vaativa A 2/7
01/10/2009 kutsuKRJ Intermediaite II 2/49
03/10/2009 kutsuKRJ Vaativa B 1/42
03/10/2009 kutsuKRJ Vaativa A 3/26
03/10/2009 kutsuKRJ Intermediaite I 4/21
03/10/2009 kutsuKRJ Grand Prix 4/48
03/10/2009 kutsuKRJ Grand Prix 3/48
04/10/2009 kutsuKRJ Grand Prix 7/50
04/10/2009 kutsuKRJ Grand Prix 5/48
05/10/2009 kutsuKRJ Grand Prix 3/48
09/11/2009 kutsuKRJ Grand Prix 4/20
10/11/2009 kutsuKRJ Grand Prix 4/23
10/11/2009 kutsuKRJ Intermediaite II 7/49
10/11/2009 kutsuKRJ Intermediaite II 4/49
10/11/2009 kutsuKRJ Grand Prix 4/52
10/11/2009 kutsuKRJ Grand Halloween Special (GP) 4/46
13/11/2009 kutsuKRJ Vaativa A 1/40
14/11/2009 kutsuKRJ Vaativa A 6/40
15/11/2009 kutsuKRJ Vaativa A 6/40
15/11/2009 kutsuKRJ Grand Prix 1/41
15/11/2009 kutsuKRJ Grand Prix 5/39
19/11/2009 kutsuKRJ Vaativa A 2/40
17/04/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 1/13
28/04/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 4/39
04/05/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 4/25
05/05/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 2/25
05/05/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 3/24
06/05/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 3/45
10/05/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 3/20
15/05/2010 kutsuvillitkoulu Intermediaite II 3/45
15/05/2010 kutsuvillitkoulu Intermediaite II 2/10
20/05/2010 kutsuvillitkouluIntermediaite II 5/36
22/05/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 2/20
06/06/2010 kutsuvillitkoulu Vaativa A 2/07
15/06/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 2/13
16/06/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 2/13
04/07/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 1/24
26/07/2010 kutsuvillitkoulu Intermediaite II 1/28
30/07/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 6/57
04/08/2010 kutsuvillitkoulu Grand Prix 2/15
Päiväkirja & Valmennukset
15.08.2010 Ande käväisi SPL:n (Suomalaisten Puoliveristen Laatuarvostelu) laatuarvostelutilaisuudessa (linkki) ja nappasi itselleen hienosti toisen palkinnon (SPL-II) Tässä pisteet ja kommentointi: fwb-o. Andeledes CHR, om. Eve
16-17-18-10-20-04 = 85p = SPL-II
Luonnetekstissä virheitä, suvusta selvitettynä vain isän puoli, jälkeläisiä vain yksi arvosteltavaksi. Ylimääräisiä käyttöpistetä hienosta määrästä valmennuksia ja päiväkirjamerkintöjä!
21.07.2010, klo 16.00, PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
Omassa tallissa ollaan asuttu jo jonkin aikaa. Olin jo aikaisemmin hakenut Anden sisälle ja harjannut sen, joten nyt vain varustelin sen pikaisesti. Kävelimme maneesiin, sillä alkoi tihuuttaan vettä. Ande oli melko hermostunut jo alkukäynneistä, ja säikkyi ulkona kovaksi yltynyttä tuulta. Muistutin herraa selässä olostani parilla puolipidätteellä, ja puhelin sille rauhallisesti kuinka höpsö se onkaan säikkyessään ulkona olevaa tuulta. Verryttelin Anden siirtymisillä ja askellajien sisäisillä siirtymillä. Pikkuhiljaa ukkeli alkoi rentoutua ja keskittyä työskentelemiseen, jolloin hidastinkin jo käynnille. Jäimme keskiympyrälle pyörimään käynnissä, taivutin Andea rungosta sisälle, mutta kaulasta vuoronperään sisälle ja ulos. Jätin asetuksen lopulta sisälle ja aloin tekemään sulkutaivutusta käynnissä. Ande askelsi kevyesti takajaloillaan ristiin, se ei tuottanut sille vaikeuksia. Tein siirtymisiä sulkutaivutuksesta suoraan laukkaan ja laukassa jatkoin sulkutaivutusta. Laukkasulusta taas suoraan käyntiin ja käynnissä sulkutaivutusta. Hiljalleen tehtävä alkoi sujua haluamallani tavalla. Loppuun ravasin vain kevyttä ravia pitkin ohjin, ratsastelin vain n. 40min kun tälle päivää vielä useampi ratsastettava. Loppukäynnit käveltyäni nousin ratsailta, nostin jalustimet ja löysäsin vyön. Talutin Anden maneesista takaisin talliin, purin ja pyyhkäisin hiet sienellä pois. Jätin orhin jo talliin yöksi, eipähän sen tarvitsisi alkaa riehumaan ja rikkomaan itseään tarhassa.
14.05.2010, klo 12.00, Em. - Estevalmennus, 80cm
Ande oli tänään oikein erityisen tahmea, herraa saatiin useampaan kertaan herätellä raipankin avustuksella. Lopputunnista ori alkoi vasta heräillä, noin puolessa välissä lopussa ratsastettavaa rataa ori heräsi ja alkoi nostella jalkojaan ja hypätä esteiden ylitse ensimmäisellä yrittämällä. Alkurata meni enemmänkin esteiden läpi kuin yli menemiseen. Ande ei nostellut jalkojaan ja kolmesta esteestä kaksi oli täysin nuri ja kolmannelle herra kielsi kahdesti ennen kuin suostui hyppäämään sen ylitse. Kun Ande sitten heräili radan puolivälissä ja hyppäsi loppuradan hyvin, otettiin vielä alku rata uudestaan, joka meni tällä kertaa erittäin hyvin, kun ori nosteli jalkojaan ja oikeasti ponnisti. Tänään ilmeisesti sattui hieman huonompi päivä Andelle, Onnea kotiharjoitteluille! Muista katsoa että ori tulee tarpeeksi pohkeen eteen, jo verryteltäessä ja niin koulu- kuin esteharjoituksissakin.
07.05.2010, klo 17.20, Ona - Kouluvalmennus, GP
Andeledes CHR asteli maneesiin lennokkain askelin ja kaula kaarella. Olette selvästi jo kokenut ratsukko, sillä Ande oli kokoajan rauhallinen ja erittäin yhteistyöhaluinen. Oriilla on myös todella hyvät askellajit. Ajattelin, että tänään kokeiltaisiin eräänlaista sovellettua Grand Prix -luokan kouluratsastusohjelmaa. Pienen lämmittelyn jälkeen pyysin teidät kootussa laukassa X:n, jossa pysähdys ja hetki paikallaan. Tämän jälkeen kootussa ravissa X:stä C:hene ja C:stä vasemmalle. Lisättyä ravia rata HXF ja koottua ravia FAK. KB sulkutaivutus oikealle. Ande oli aluksi hieman kankea, ravi ei ollut täysin puhdasta koottua tai lisättyä missään vaiheess, mutta sulkutaivutusten jälkeen herra jo hieman notkistui.
B:stä H:hoh sulkutaivutus vasemmalle ja H:sta C:hen koottua ravia. Nyt se näyttikin jo siltä, miltä pitääkin. Herra pääsi vauhtiin. Sitten Pysähdys kohtaan C, jossa viisi peruutusaskelta ja seuraavaksi välitön siirtyminen koottuun raviin. M:stä V:hen kootussa ravissa. Peruutusaskelten jälkeisessä välittömässä koottuun laukkaan siirtymisessä Ande ei ollut kunnolla hereillä, joten lähtö hieman viivästyi. Ratsastajan pitäisi pitää sitä hereillä paremmin. Rata VKD passage'a ja D:stä 10-12 askelta ja siirtymiset vuoron perään passage - piaffe - passage - piaffe. Herra pääsi oikeuksiinsa näyttämällä meille hieman passagea ja vuoroinsiirtymisetkin olivat näyttäviä.
Seuraavaksi DFB -rata passagea, ja P:stä H:ohon lisättyä käyntiä. Käynti Andella oli satumaista ja keinuvaa. Rata HCM koottua käyntiä, joka näytti oikein terhakkaalta ja ryhdikkäältä. M:ssä kokeiltiin siirymistä passagesta koottuun käyntiin ja takaisin passageen. Herra ei taaskaan ollut kunnolla hereillä, joten täytyi kokeilla uudestaa. Toisella yrittämällä näytös jo menetteli, muttei kuitenkaan ollut aivan sitä luokkaa, mitä teiltä odotin. Rata MRI ratsastettiin passagea. I:stä piaffe'a 12–15 askelta, jonka jälkeen ratsastettiin lisättyä ravia E:hen, josta siirtyminen koottuun laukkaan. EKAF -rata koottua laukkaa ja FXH -lävistäjällä yhdeksän laukanvaihtoa jokatoisella askeleella. Andella meni laukanvaihdoissa askeleet sekaisin jo heti ensimmäisellä, mutta pyysin suoritusta uudestaan. Menihän se hienommin kuin herra vain jaksaisi keskittyä.
Seuraavaksi ratsastettiin koottua ravia pituushalkaisijalle, jossa viisi sulkutaivutusta pitkän halkaisijan molemmin puolin ja suunnanmuutosten välillä laukanvaihto. Ensimmäinen javiides sulkutaivutus vasemmalle. Ensikertaa orii ei jäänyt miettimään, että mitähän tämä oli, vaan osasi hommansa. Ratsastaja käytti apujaan oikein hyvin ja hevonen oli kerrankin kuulias ja mukana tilanteessa. Sitten pituushalkaisijalle A ja piruetti vasemmalle. Herra oli hieman kankea. Seuraavaks pituushalkaisijalle A ja passagea. Tämän jälkeen siirtymiset passage - piaffe - passage - piaggea kirjaimeen X, johon pysähdys. Ande oli kuuliaisempi loppua kohden, kun sait hieman heräteltyä sen. Täytyy olla tarkkana, ettei Ande pääse nukahtamaan, sillä silloin se ei ole radassa mukana ollenkaan.
Loppuverryttelyt kevyessä ravissa tehden pääty-ympyröitä ja ratsastaen kokorataleikkaa ja serpentiiniä. Lopuksi vapaata käyntiä.
01.05.2010, klo 17.02, PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
Harjasin Anden pikaisesti ja varustelin samaa tahtia. Kävimme maastossa kävelemässä, mutta kevät sai meidät innostumaan; tuli otettua myös ravia sekä laukkaa. Kävimme tutustelemassa Hengähdyksen maastoesteisiin, ja hyppäsimme myös niitä kun energiaa tuntui Andella olevan eilisen vapaapäivän jäljiltä. Välillä se kyttäili esteitä todella pahasti, ja kieltojakin tuli. Kertaalleen muksahdin alas kun Ande päätti olla ylittämättä tukkia. Ei kait siinä auttanut kuin kivuta takaisin selkään ja ottaa uusiksi. Kielsi vielä samalle tukille kertaalleen, mutta seuraavalla kerralla hyppäsi yli jumalattoman suurella loikalla. Tulimme sen vielä kertaalleen, jolloin tuli jo vähän sievempi loikka. Ande alkoi pikkuhiljaa olla melko hikinen hyppäämisen jäljiltä, ja aloimme suunnata tallia kohti. Ravasimme vielä jonkin aikaa että Ande tasaantui, jonka jälkeen käveltiin tallille asti pitkin ohjin. Tallilla harjasin Anden hyvin ja nakkasin fleecen niskaan ja karsinaan. Karsinan oveen jätin lapun, jossa pyysin tallilla viimeisenä olevaa ottamaan loimen Andelta pois. Vein varusteet ja harjat paikoilleen ja rapsuttelin Andea hetkisen.
25.04.2010, klo. 15.40, PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
Kävin hakemassa Anden laitumelta ja kiinnitin sen ulos, minne olin jo vienyt Anden harjat ja varusteet. Aloin jynssätä Andea pyörösualla, että viimeisetkin talvikarvanrippeet lähtisivät. Mietin kuinka onnekas olinkaan ollut, kun olin saanut hevoseni Hengähdykseen yksityisiksi.. Kaikki kolme olivat kotiutuneet tänne mainiosti, ja Zebro nauttii uusien tarhakavereidensa seurasta. Ande roikutti päätänsä melkein maassa nauttien harjaamisesta. Kavioiden putsausta aloitellessa piti poikaa vähän herätellä, että koivet nousivat. Viimein kun olin saanut varusteetkin Andelle, talutin sen jo sulaneelle ulkokentälle ja nousin selkään.
Alkukäyntien jälkeen aloimme ravata ja hakea vähän muotoa alle. Se löytyikin nopeasti, jolloin aloimme tekemään kentälle kahdeksikkoa. Ande asettui kivasti ja polki alleen hyvin. Kun kahdeksikko sujui moitteetta, palasin uralle ravaamaan, mutta lyhyen sivun puolesta välistä käännyin keskellä kenttää, jossa teimme sitten hieman avo- ja sulkutaivutuksia. Ande oli virkeällä päällä ja teki työnsä innoissaan. Välissä vauhdista piti pojalle huomauttaa; ei tarvitse mennä kovin nopeaa että muistaa astua ristiinkin. Taivutusten sujuessa annoin Anden kävellä hetkisen, jonka jälkeen nostimme laukan. Alkuunsa vauhtia piisasi, mutta pikkuhiljaa Ande asettui ja alkoi hakeutua muotoon. Laukassa teimme myös kahdeksikkoa, vaihtaen laukkaa keskellä. Teimme myös vastalaukkaharjoittelua niin, että laukkaa ei vaihdettukaan kahdeksikon risteyskohdassa, vaan jatkoimme samalla laukalla myös toiselle ympyrälle. Ande olisi sisälle asetettuna mieluusti vaihtanut laukan, ja kokeilikin sitä pari kertaa. Tehtävää helpottaakseni asetin aina toisella ympyrällä ulos, jolloin Anden oli helpompi pitää vastalaukka yllä. Sekin alkoi sujua jo ihan kivasti. Taputin Andea ja annoin sen ravailla pitkin ohjin, jonka jälkeen vielä kävelimme loppukäynnit. Poika oli melko hikinen, olimmehan työskennelleet reilun tunnin tiiviisti.
Nousin selästä ja talutin orhin tallin pihaan, missä sen olin varustellut. Nostin hikiset varusteet Anden selästä ja pyyhkäisin sitä nopeasti pölärillä. Hain ämpäriin lämmintä vettä sekä sienen ja viereen varasin myös hikiviilan. Varovasti aloin pestä Andea. Alkuunsa se hieman siinä steppaili, mutta antoi kuitenkin pestä selän, mahan, korvien taustat, ryntäät sekä jalat. Kuivasin enimmät vedet pois ja nakkasin fleecen Andelle. Vaikka ilma olikin lämmin, niin tuuli oli kuitenkin melko kylmä vielä. Vein Anden takaisin tarhaan, jonne nakkasin sille heiniä sekä omenan. Putsasin ja öljysin Anden varusteet samaa vauhtia sekä pesin harjat. Otin myös satulahuovan pesuun ja laitoin puhtaan huovan paikoilleen. Varusteet vein omille paikoilleen varustehuoneeseen, jonka jälkeen lähdin tarhoja kohti hakemaan arabitammaani.
10.11.2009, klo. 15.00, Maikku - Kouluvalmennus
Jo lämmittelyssä pyysin Eveä tekemään paljon siirtymisiä askellajien sisällä, siis kokoamaan ja pidentämään Anden askelta. Ori reagoi selkeästi paremmin pidennykseen, kokoamiseen se oli vielä vähän liian innoissaan. Eve kuitenkin piti päänsä ja sai orista irti hienoja lyhyitä askeleita niin ravissa kuin laukassakin. Lämmittelyjen jälkeen rupesimme urakalla harjoittelemaan täsmällisiä, nättejä ja rauhallisia pysähdyksiä. Ande heilutteli alkuun turpaansa vastalauseena pidätteelle, mutta malttoi sitten keskittyä hienosti. Kun pysähdykset sujuivat hyvin, siirryimme peruutuksiin. Ande peruutti hyvin suoraan mutta vähän kiireellä. Haimme hommaan siis rauhallisuutta ja askeleisiin tahdikkuutta samalla lailla kuin eteenpäin vieviinkin askeliin. Ratsukon työskentely parani koko ajan ja Ande oli loppujen lopuksi todella hyvin kuulolla peruutuksen jokaisella askeleella eikä kiirehtinyt. Kun rauhallinen tahti saatiin pysymään, lähdettiin hiomaan peruutuksen jälkeistä aikaa, eli siirtymisiä raviin tai laukkaan suoraan peruutuksesta. Tämä luonnollisesti sai Andea vähän kiirehtimään pakkivaihetta, mutta Eve malttoi itse pysyä rauhallisena ja vaati Andea keskittymään kunnolla. Loppuun peruutus-koottu ravi, peruutus-laukka harjoitukset menivät todella hyvin ja hyvällä rytmillä päästiin koko tehtävän läpi.
09.11.2009, klo 15.00, Maikku - Kouluvalmennus
Saavuin maneesiin ja katsoin kun miltei musta ori laukkasi ympyrällä polkien hyvin alleen, mutta heitellen vielä innostuneena päätään. Seurasin ratsukon työskentelyä hetken hiljaa. Eve huomasi minut ja hidasti Anden käyntiin. Siinä kun ori sai kävellä pitkin ohjin, selitin Evelle mitä tekisimme tänään: sulkutaivutusta ympyrällä ja lävistäjillä.
Aloitimme ihan käynnissä, ja ympyrällä. Aluksi tehtävänä oli vain työntää peppua ulkopohkeella nätisti sisälle. Ande oli vähän aluksi jäykänoloinen hyvästä lämmittelystä huolimatta, eikä malttanut rentoutua samalla kunnon pyöreään muotoon. Eve piti kätensä pehmeän vaativana ja pikkuhiljaa ori pyöristyi ja hakeutui peräänantoon. Sitten haettiin asetus sisälle pepun seuraksi. Ande teki nyt todella nätisti, joten suoristuksen aikana siirryttiin raviin ja homma jatkui ravissa. Ande teki todella hyvin sulun ravissakin, joten vaihdoimme suuntaa. Tähänkin suuntaan oli aluksi vähän hakemista, mutta sitten ori teki taivutuksen upeasti. Siirryimme ravissa lävistäjille. Ensin Evellä oli vähän hakemista linjan kanssa, mutta kun se löytyi, jälki oli erittäin hyvää. Kokeilimme sulkutaivutusta laukassakin ja Ande keskittyi erittäin hyvin. Evekin sai parin kierroksen jälkeen laukan rytmistä erittäin hyvin kiinni ja ratsukko näytti todella hyvältä.
25.10.2009, klo 15.00, Vernolia - Kouluvalmennus
Kävelit maneesissa alkukäyntejä kun tulin. Olin suunnitellut että harjoittelisimme laukkapiruetteja ja laukanvaihtoja. Pyysin keräämään ohjat ja aloittamaan ravilla. Teitte paljon voltteja, jonka aikana Ande lähti mukavasti pyöreässä muodossa. Rupesimme työskentelemään laukassa kahdeksikolla, joten jouduit vaihtamaan laukan kahdeksikon keskellä. Se sujuikin hyvin, mutta sinulta meinasi aina käsi karata liian alas. Kun alkulämmittelyt oli tehty aloimme harjoittelemaan laukkapiruetteja. Teimme ensin yksi neljäsosaa piruetista ja siirryyimme aina vain tekemään enemmän. Lopulta teitte kokonaisen piruetin, jossa Ande onnistui erinomaisesti. Laukanvaihtoja harjoittelimme pituushalkaisialla. Teidän piti ensin vaihtaa kaksi kertaa laukka, seuraavalla kolme jne. Kun oli päästy viiteen laukan vaihtoon rikkoutui tahti ja jäi yksi tekemättä. Kokeilitte uudestaan, jolloin sait pidettyä tahdin. Teimme vielä seuraavanlaisen harjoituksen: pituushalkaisialle C:stä laukassa, keskellä puolikas laukkapiruetti, sen jälkeen jatkettii takaisin C-kirjaimesta F-kirjaimeen ja kokorataleikkaa tehden 5 laukan vaihtoa. Sen jälkeen jatkettiin L-kirjaimeen josta pituushalkaisijalle ja laukkapiruetti. Suorititte tehtävän hyvin, mutta muista ratsastaa tehtävänkin aikana kulmiin. Loppukäynnit menitte tekemään maastoon, mikä olikin Andelle mieluisa ratkaisu.
24.07.2009, klo 15.00, sir-re - Kouluvalmennus
Tänään olisi luvassa runsaasti askellajityöskentelyä jokaisessa askellajissa. Lämmittelitte itsenäisesti, samalla kun raahasin muutaman puomin kentälle.
Kun oliitte lämmitelleet noin kymmenen minuuttia, otimme ensimmäisen tehtävän. Tehtävä oli seuraava: aluksi kokoat orin rauhassa ja sen jälkeen aloitetaan keskikäynnillä pituushalkaisijalla. Halkaisijan lopussa nostit ravin ja ravasit puolikierrosta uralla, kunnes saavuit jälleen pituushalkaisijalle ja siirryitte lisättyyn raviin. Halkaisijan loppupuolella nostit laukan ja seuraavalla pituushalkaisijalla oli kootun laukan vuoro. Tätä tehtävää tehtiin monta kauan ja huutelin ohjeita sitä mukaa mitä etenitte.
Tehtävä sujui hienosti, mitä nyt ori vähän innostui laukkapätkillä ja päästeli höyryjä ulos.
Lopuksi otimme vastalaukkaa, ensin uralla ja sen onnistuessa kohtuullisesti myös kaarevilla urilla.
Päivän valmennus sujui ratsukolta leikiten, mitä nyt ori häselsi aina välissä omiaan ja innostui laukkapätkillä, mutta sait hienosti Anden hillittyä.